Tapahtumat

Homecoming Day 2023

Kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma järjestettiin 27.1.2023. Alumnipäivä tarjosi ajatuksia herättäviä keskusteluja ajankohtaisista aiheista ja iloisia kohtaamisia opiskeluaikaisten ystävien kanssa.
Picture of ekonominaukio and the homecoming day logo

Homecoming Day -alumnipäivän teema oli ”Managing Disruption”. Pääseminaarin keynote-puheenvuoron piti Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark. Puheenvuoroa seurasi keskustelu, johon osallistuivat pääpuhujan lisäksi valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen sekä Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen. Keskustelun moderaattoreina toimivat Kauppakorkeakoulun professorit Vesa Puttonen ja Eeva Vilkkumaa. Päivän isäntänä toimi Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki. Kauppakorkeakoulun kaikki laitokset olivat vahvasti esillä tapahtuman monipuolisessa rinnakkaisohjelmassa. Tapahtumassa julkistettiin myös Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni ja päivän päätteeksi nautittiin illallisesta, musiikista ja tanssista ystävien seurassa myöhään iltaan asti!

Aalto BIZ Homecoming Day 27.1.2023

Kauppakorkeakoulun Homecoming Day kutsui alumnit ensimmäistä kertaa Otaniemeen

Seminaarin pääpuhuja, Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark painotti esityksessään yhteistyön tekemisen tärkeyttä.

Uutiset
Kristo Ovaska, Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2022

Kristo Ovaska on Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2022

”Laaja-alaiselle osaamiselle on työmarkkinoilla suurta kysyntää”, sanoo Kristo Ovaska.

Uutiset

Kauppakorkeakoulun tukeminen

Lipputuloilla katamme vain osan päivän järjestelykustannuksista. Mikäli haluat tukea Kauppakorkeakoulua, voit tehdä sen täällä: 

Kauppakorkeakoulun lahjoitussivut

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Maksettuja osallistumismaksuja ei hyvitetä kuin alla mainituissa erityistapauksissa.

Mikäli tapahtuman järjestäjät peruuttavat tapahtuman ylivoimaisen esteen vuoksi, palautamme kaikki osallistumismaksut täysimääräisinä.

Osallistumismaksu voidaan palauttaa vain sairastapauksissa lääkärintodistusta vastaan. Olethan tällöin yhteydessä: [email protected]. Peruutusilmoitus tulee tehdä viimeistään tapahtumapäivänä.

Lisätiedot

Homecoming day benner

Ohjelma

Yhteenveto Kauppakorkeakoulun suurimman alumnitapahtuman, Homecoming Dayn ohjelmasta.

Kauppakorkeakoulu
homecoming day banner

Puhujat

Esittelyssä vuoden 2023 Homecoming Day -tapahtuman pääseminaarin puhujat!

Kauppakorkeakoulu
Picture of ekonominaukio and the homecoming day logo

Osallistujat

Katso täältä, ketkä ovat tulossa Homecoming Day -alumnipäivään!

Kauppakorkeakoulu
Aalto BIZ Homecoming Day 27.1.2023

Kuvat ja videot

Tunnelmia, kuvia ja videoita vuosien 2014, 2016, 2018 ja 2023 Homecoming Day -tapahtumista.

Kauppakorkeakoulu

Ota yhteyttä

 Homecoming Day

Homecoming Day

 Kauppakorkeakoulun alumnisuhteet

Kauppakorkeakoulun alumnisuhteet

Kauppakorkeakoulun alumneille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu